Ainiin helvetti.
Nythän on Juhannus.
Tukehtukaa grillimakkaroihinne, elkää polttako saunaa. Elkääkä mökkiä. Ja se uiminen jurrissa ja mitänäitänyt oli.
Mä vedän tän kunniaksi viikonloppuna Salmarilla kalsarikännit ja pakotan Pojan kuuntelemaan Suomi-iskelmiä koko illan. Soittolistalta löytyy ainakin Eppuja, Leeviä, Hectoria ja Juicea, ja loppuillasta varmaan jotain Frederikkiä ja Mikko Alataloa. Ruokana on keitettyjä normipottuja ja pannulla mustaksi paistettuja grillimakkaroita. Jälkiruuaksi olutta ja pakastemarjoja. Lähes autenttinen sauna experience saadaan istumalla sähkölämmittimen edessä(tulee muuten äkkiä kuuma), ja venesataman vesikin alkaa olla sitä suomalaiselle tuttua aivanvitunkylmää, että eikun sinne vaan kastautumaan. Vaihtoehtoisesti toi kylmä suihku 15c kylpyhuoneessa on kans ihan ok.
Illan asuna toimii mahdollisimman rumat vaatteet, ja Offin sijasta voidaan autenttisen mökkituoksun takaamiseksi suihkutella ilmaan torakkamyrkkyä.
Nukun muuten edelleen se myrkkytönikkä sängynvieressä, sen verran jääny traumoja. Saa nähä millaset suomitraumat aiheutan tuolle herkkähipiäiselle australialaiselle. Voi olla että se lennättää mut synttäreiksi Aucklandin sijaan takas Helsinkiin jollain Chinahell airlinesilla ja 46h vaihdoilla.
torstai 20. kesäkuuta 2013
Talvi
on vissiin tullu ihan kunnolla. Ei tarkene ilman nahkatakkia enää ees päivällä. Voi harmi. Onneksi nyt voi pitää luvan kanssa pipoa 247. Tätä on odotettu, ostin meinaan jo joku aikaa sit ehkä maailman ihanimman Billabongin jättipipon.
Mitäs muuta.
Asiat etenee. Hitaasti ja epävarmasti, kuten tapoihin kuuluu, mutta sainpahan jotain aikaiseksi ja hinasin itseni anniskelupassikurssille. Tämänkin olisi voinut toki suorittaa verkkokurssina, eli kotisohvalla mukavasti pyjamassa istuen(niinkuin 90% ajasta muutenkin), mutta eipä taas menny hommat niinkuin Strömsössä. Koska aiheesta aiheutunut lievä turhautuminen on nyt jo vähän mennyttä, niin lainaanpa aihetta käsittelevää Facebookstatusta parin päivän takaa:
"Ihan pikkasen lähtee järki näiden virallisten asioiden kans täällä. Verokortit ja anniskelupassit ja medicare kortit ja sun muut. Verokortissakin kestää KUUKAUSI. Excuse me. Ja mites sit tommonen et kaikkiin online hakemuksiin tarvii jonku passikopion, joka on viranomaisen hyväksymä, eli tyyliin kopio passista--->kyttikselle--->lei
Ja toinen:
"Soitat kyttikselle kysyäksesi, että onkohan niillä virkailijoita paikalla tänään, että sais allekirjotettua yhen helvetin paperin. Eipä tietenkään ole (kuka nyt toimistossa ois noin niinku keskiviikkona klo 14). Kysyt että millonkohan siellä ois joku sit paikalla niin vastaus on että en tiedä. EN TIEDÄ?! koska virka-aikana keskellä viikkoa onkin niin helvetin vaikeeta olla töissä. MULLA LÄHTEE JÄRKI IHAN OIKEESTI. Joku Espanja kaikkine siestoineenkin tuntuu olevan paremmin organisoitu."
Koska siis hommat nyt ei aina täällä tosiaan suju, niin aikani kiukuteltuani totesin, että säästyy ehkä omat ja muiden (lue: Pojan, poliisin, postivirkailijan ja vähintään yhen nettitestipalvelun onnettoman asiakaspalvelijan) hermot, jos maksan muutaman kympin lisää ja hinaan itseni kuudeksi tunniksi kurssille ihan paikanpäälle. (Voisin puida tätä ihanaa kaikkien virallisten asioiden hoitamisen vaikeutta. Mutta en jaksa. Pitäis muutenkin olla jo nukkumassa.)
Näin siis tein, ja kurssi oli yllättävän ok. Yleensähän kaikki tällaset koulutukset on about yhtä mielenkiintosia, kun joku maalin kuivumisen kuuntelu. Tää meni kuitenkin nopeesti, ja mielesäni pyörittelin silmiä näille alkoholilaille. Ei vaan voi ymmärtää. Jotenkin kelasin että pärjätäänhän me hitto Suomessakin, rapajuoppojen luvatussa maassa, vähemmällä. Jos meille voi myydä vaikka prikallisen fisuja, niin miksei täällä saa yhtä tequilaa iltapäivällä. Johtuu ehkä siitä, että yleensä näissä myyntitilanteissa oon ollu siellä tiskin toisella puolella tilaamassa niitä lärvilautasia turpa tötteröllä, mun ei luojan kiitos oo tarvinnu niitä kenellekään myydä. Mutta silti. En mä oo rekisteröiny mitään massiivisia järjestyshäiriöitä juuri koskaan missään, tai varsinaisesti nähny mitään ihan överiä. Ja kuitenkin ihan jonkin kerran on tullu erinäisissä anniskeluravintoloissa nuohottua. Toinen juttu on toki, että paljonko ne mun tequilassa kelluvat aivot rekisteröi aamukahden aikaan yhtään mitään, saati että niillä lokinkivittäjän silmillä näkis omaa juomaansa pidemmälle. Mutta you got the point. Jos oot kännissä ärsyttävä mulkku, niin ei siinä shottienmyyntikiellot paljoa paina. Mutta kun tuntuu että näiden mulkkujen takia viedään se oikeus hauskanpitoon myös niiltä normaaleilta hilpeiltä humalaisilta. Toinen syy on varmaan joo joku terveysvalistus. Mutta camoon. Aikuinen ihminenhän kyllä pämppää jos siltä tuntuu, vaikka varmasti tietää että riskejä on. Käsi ylös jos et tiedä, mä voi luetella heti kymmenen mun koulutusmonisteesta.
No se siitä. itse koehan oli täysin avoimen kirjan kanssa suoritettava monivalintakoe, joka oli ohi about viidessä minuutissa. Semmonen et voi feilaa -testi, jonka perusteella koulutettu simpanssikin vois käyttää kaljahanaa luvan kanssa. Lopputuloksena mulla on nyt siis paikallinen anniskelupassi sit. Ei muuta kuin uraa luomaan. Paikallinen yökerho oli ainakin yhessä vaiheessa palkkaamassa jotain topless baarimikkoja. Kuulostaa niin mun jutulta. Harmi, että oon tässä viikon verran lämpänny paikallisen pienpanimon porukkaa, että palkkaisivat mut töihin. Lupasivat ilmotella ens viikolla. Jos se ei natsaa, niin joutuu vissiin alkaa kaivella alusvaatelaatikkoa ja arpoo, että mitkäs näistä venyneistä ja kulahtaneista henkkamaukkaliiveistä vakuuttais parhaiten ton yökerhon staff managerin.
Tällasta siis tänne. Mitäs muuta. Irkkutyttö Sarah kävi kylässä, ja nään sitä taas huomenna. Tästä siis lisää.
Käytiin kattomassa rugbya, ja nykyään myöskin pelaan taas. Jee.
Ilmat on ihan paskat, ja mulla on kylmä. Oli onnenkyyneleet lähellä, kun posti toi äitin lähettämän Volcomin verkkatakin, josta jo kerran meinasin luopua. Nyt en meinaa luopua siitä edes öisin. Vielä kun Jumpinin saisin tänne. Poika huokailee helpotuksesta, koska tietää sen olevan liian painava lähetettäväksi. Toi mun pastellisävyinen fleecepyjama on kuulemma ihan riittävän hirvee. Se ei vaan tajuu.
Niitä kuvia ois ihan hirveen kiva saada tänne, mutta hirveen harvoin tulee kameraa kannettua mukana. Puhelimella oli hirveen näppärää aina näpsiä semmosia pieniä tilannekuvia. Vaikka mun vanhassa Lumiassa huono kamera olikin, oli se sentään kamera. Tän hetkinen puhelin on Pojan vanha simpukkapuhelin vuodelta en_edes_tiedä, ja vetelee viimesiään. Needless to say, sillä voi soittaa ja lähettää viestin. Siinä kaikki. Voin sanoa, että niin paljon kuin älypuhelimia aikanaan vastustin, niin joo. Oon myyny sieluni. Pitäis varmaan pistää pystyyn joku megamuotiblogi ja pyytää Samsungi sponsoriksi. Voisin yhen Galaxy s3 ottaa ihan mielelläni. Lupaan perustaa sille vaikka ihan oman blogin.
Nojoo. Koska mulla ei sen suurempia asioita taaskaan ole, niin lopetanpa tähän enneku alkaa kyllästyttää. Oikeesti voisin kyllä vielä lätistä vaikka tänpäiväsestä kauppareissusta, mutta kello on 12 yöllä ja mun pitäis pakata huomisen kamat. Lähetään siis Manlyyn. Ehkä.
Ainiin. Kun äiti kuitenkin ehkä luet tätä. Parin päivän sisään pitäis postilaatikkoon kolahtaa Johanna Tukiaisesta kertova paljastuskirja. Pistätkö tulemaan tännepäin joutessas, niin saan talvilukemista. Kiitti!
Mitäs muuta.
Asiat etenee. Hitaasti ja epävarmasti, kuten tapoihin kuuluu, mutta sainpahan jotain aikaiseksi ja hinasin itseni anniskelupassikurssille. Tämänkin olisi voinut toki suorittaa verkkokurssina, eli kotisohvalla mukavasti pyjamassa istuen(niinkuin 90% ajasta muutenkin), mutta eipä taas menny hommat niinkuin Strömsössä. Koska aiheesta aiheutunut lievä turhautuminen on nyt jo vähän mennyttä, niin lainaanpa aihetta käsittelevää Facebookstatusta parin päivän takaa:
"Ihan pikkasen lähtee järki näiden virallisten asioiden kans täällä. Verokortit ja anniskelupassit ja medicare kortit ja sun muut. Verokortissakin kestää KUUKAUSI. Excuse me. Ja mites sit tommonen et kaikkiin online hakemuksiin tarvii jonku passikopion, joka on viranomaisen hyväksymä, eli tyyliin kopio passista--->kyttikselle--->lei
Ja toinen:
"Soitat kyttikselle kysyäksesi, että onkohan niillä virkailijoita paikalla tänään, että sais allekirjotettua yhen helvetin paperin. Eipä tietenkään ole (kuka nyt toimistossa ois noin niinku keskiviikkona klo 14). Kysyt että millonkohan siellä ois joku sit paikalla niin vastaus on että en tiedä. EN TIEDÄ?! koska virka-aikana keskellä viikkoa onkin niin helvetin vaikeeta olla töissä. MULLA LÄHTEE JÄRKI IHAN OIKEESTI. Joku Espanja kaikkine siestoineenkin tuntuu olevan paremmin organisoitu."
Koska siis hommat nyt ei aina täällä tosiaan suju, niin aikani kiukuteltuani totesin, että säästyy ehkä omat ja muiden (lue: Pojan, poliisin, postivirkailijan ja vähintään yhen nettitestipalvelun onnettoman asiakaspalvelijan) hermot, jos maksan muutaman kympin lisää ja hinaan itseni kuudeksi tunniksi kurssille ihan paikanpäälle. (Voisin puida tätä ihanaa kaikkien virallisten asioiden hoitamisen vaikeutta. Mutta en jaksa. Pitäis muutenkin olla jo nukkumassa.)
Näin siis tein, ja kurssi oli yllättävän ok. Yleensähän kaikki tällaset koulutukset on about yhtä mielenkiintosia, kun joku maalin kuivumisen kuuntelu. Tää meni kuitenkin nopeesti, ja mielesäni pyörittelin silmiä näille alkoholilaille. Ei vaan voi ymmärtää. Jotenkin kelasin että pärjätäänhän me hitto Suomessakin, rapajuoppojen luvatussa maassa, vähemmällä. Jos meille voi myydä vaikka prikallisen fisuja, niin miksei täällä saa yhtä tequilaa iltapäivällä. Johtuu ehkä siitä, että yleensä näissä myyntitilanteissa oon ollu siellä tiskin toisella puolella tilaamassa niitä lärvilautasia turpa tötteröllä, mun ei luojan kiitos oo tarvinnu niitä kenellekään myydä. Mutta silti. En mä oo rekisteröiny mitään massiivisia järjestyshäiriöitä juuri koskaan missään, tai varsinaisesti nähny mitään ihan överiä. Ja kuitenkin ihan jonkin kerran on tullu erinäisissä anniskeluravintoloissa nuohottua. Toinen juttu on toki, että paljonko ne mun tequilassa kelluvat aivot rekisteröi aamukahden aikaan yhtään mitään, saati että niillä lokinkivittäjän silmillä näkis omaa juomaansa pidemmälle. Mutta you got the point. Jos oot kännissä ärsyttävä mulkku, niin ei siinä shottienmyyntikiellot paljoa paina. Mutta kun tuntuu että näiden mulkkujen takia viedään se oikeus hauskanpitoon myös niiltä normaaleilta hilpeiltä humalaisilta. Toinen syy on varmaan joo joku terveysvalistus. Mutta camoon. Aikuinen ihminenhän kyllä pämppää jos siltä tuntuu, vaikka varmasti tietää että riskejä on. Käsi ylös jos et tiedä, mä voi luetella heti kymmenen mun koulutusmonisteesta.
No se siitä. itse koehan oli täysin avoimen kirjan kanssa suoritettava monivalintakoe, joka oli ohi about viidessä minuutissa. Semmonen et voi feilaa -testi, jonka perusteella koulutettu simpanssikin vois käyttää kaljahanaa luvan kanssa. Lopputuloksena mulla on nyt siis paikallinen anniskelupassi sit. Ei muuta kuin uraa luomaan. Paikallinen yökerho oli ainakin yhessä vaiheessa palkkaamassa jotain topless baarimikkoja. Kuulostaa niin mun jutulta. Harmi, että oon tässä viikon verran lämpänny paikallisen pienpanimon porukkaa, että palkkaisivat mut töihin. Lupasivat ilmotella ens viikolla. Jos se ei natsaa, niin joutuu vissiin alkaa kaivella alusvaatelaatikkoa ja arpoo, että mitkäs näistä venyneistä ja kulahtaneista henkkamaukkaliiveistä vakuuttais parhaiten ton yökerhon staff managerin.
Tällasta siis tänne. Mitäs muuta. Irkkutyttö Sarah kävi kylässä, ja nään sitä taas huomenna. Tästä siis lisää.
Käytiin kattomassa rugbya, ja nykyään myöskin pelaan taas. Jee.
Ilmat on ihan paskat, ja mulla on kylmä. Oli onnenkyyneleet lähellä, kun posti toi äitin lähettämän Volcomin verkkatakin, josta jo kerran meinasin luopua. Nyt en meinaa luopua siitä edes öisin. Vielä kun Jumpinin saisin tänne. Poika huokailee helpotuksesta, koska tietää sen olevan liian painava lähetettäväksi. Toi mun pastellisävyinen fleecepyjama on kuulemma ihan riittävän hirvee. Se ei vaan tajuu.
Niitä kuvia ois ihan hirveen kiva saada tänne, mutta hirveen harvoin tulee kameraa kannettua mukana. Puhelimella oli hirveen näppärää aina näpsiä semmosia pieniä tilannekuvia. Vaikka mun vanhassa Lumiassa huono kamera olikin, oli se sentään kamera. Tän hetkinen puhelin on Pojan vanha simpukkapuhelin vuodelta en_edes_tiedä, ja vetelee viimesiään. Needless to say, sillä voi soittaa ja lähettää viestin. Siinä kaikki. Voin sanoa, että niin paljon kuin älypuhelimia aikanaan vastustin, niin joo. Oon myyny sieluni. Pitäis varmaan pistää pystyyn joku megamuotiblogi ja pyytää Samsungi sponsoriksi. Voisin yhen Galaxy s3 ottaa ihan mielelläni. Lupaan perustaa sille vaikka ihan oman blogin.
Nojoo. Koska mulla ei sen suurempia asioita taaskaan ole, niin lopetanpa tähän enneku alkaa kyllästyttää. Oikeesti voisin kyllä vielä lätistä vaikka tänpäiväsestä kauppareissusta, mutta kello on 12 yöllä ja mun pitäis pakata huomisen kamat. Lähetään siis Manlyyn. Ehkä.
Ainiin. Kun äiti kuitenkin ehkä luet tätä. Parin päivän sisään pitäis postilaatikkoon kolahtaa Johanna Tukiaisesta kertova paljastuskirja. Pistätkö tulemaan tännepäin joutessas, niin saan talvilukemista. Kiitti!
tiistai 4. kesäkuuta 2013
Viikonloppu
Viikonloppu meni Lithgowssa. Pojan siskon piti päästä niille nurkille siellä järjestettävien debytanttitanssiaisten takia, ja luvatiin sille kyyti. Tarkoitus oli lähteä torstaina, mutta Pojalle tuli työjuttuja perjantaille, joten päästiin lähtemään vasta perjantaina iltapäivällä. Siskon kanssa hypättiin junaan perjantaina ja treffattiin Poika puoleltapäivin Strathfieldissa. Ja eikun suunta kohti vuoria. Matkalla pysähdyttiin mummolassa Springwoodissa. Springwoodissa on muuten ehkä maailman paras kanahampparipaikka, ja sieltä oli pakko hakea kounas tälläkin kertaa. Lounaan jälkeen jatkettiin matkaa. Tehtiin vielä pikapysähdys Katoombassa, ja noukittiin yksi samoille nurkille menevä perhetuttu kyytiin.Lithgowssa oli KYLMÄ. Ihan kuin Suomessa joskus lokakuussa. Hrr.
Perjantai-ilta meni varsin rauhallisesti. Alunperin meilläkin oli Pojan kanssa tarkoitus mennä tuonne tanssiaisiin, mutta koska liput oli 60 dollaria ja pukukoodina kokopitkä iltapuku, niin päätettiin jättää välistä. Liian kallis paukku, eikä suoraan sanottuna niin kiinnostava muutenkaan. Kyseessä on siis vanha, vanha perinne. Koska mun aivot on vähän solmussa näin aamuisin, niin tässäpä Wikipedian tarjoama selitys asialle. "Aikoinaan nuorten aristokratiaan tai yläluokkaan kuuluvien naisten seurapiireihin astumista sanottiin debytoinniksi. Alkujaan debyytti toteutettiin tanssiaisten tai kutsujen muodossa. "Ensiesiintyminen" oli merkki siitä, että debytantti on saavuttanut aikuisuuden ja debyytissä hänet esiteltiin muodollisesti mahdollisille kosijoille ja näiden perheille." Tuolla kuvio ei niinkään liity yläluokkaan tai seurapiireihin, vaan ihan vaan yhteisöön ylipäätään.
Tanssiaiset jäivät siis meiltä välistä, ja sen sijaan käytiin syömässä Pojan kavereiden kanssa Secret Garden -nimisessä ravintolassa. Aivan ihanat ruuat, ja mikä parasta, BYO, eli bring your own drinks. Tilasin mangolla ja camembert juustolla täytettyä kanaa, ja jälkkäriksi ihan taivaallista suklaamoussea, joka pistettiin pojan kanssa puoliksi. Ruokailun jälkeen jatkettiin iltaa tavallistakin hiljaisemmassa Lithgown keskustassa. Koska suurin osa porukasta oli tanssiaisissa, oli meno niin uskomattoman kuollutta, että luovutettiin suosiolla jo puolenyön maissa.
Seuraava päivä meni pyöriessä Lithgown keskustassa, kun tuo manchild of mine kävi ostamassa kaverinsa kanssa uuden Game Boyn. Lisäksi haettiin halvasta kinkkipaikasta lounas. Iltasella oli taas luvassa olutta ja kavereita, ja tällä kertaa porukkaakin oli liikenteessä vähän enemmän. Workmen's clubin yhteydessä olevassa yökerhohirvityksessä oli one piece -teemailta, ja näitä erinäköiseen jumpsuiteihin pukeutuneita ihmisiä pyörikin sitten ympäri kylää. Court housessa oli yllätävän hyvä meno, kiitos paikallisen coveribändin. Pakko oli kuitenkin lähteä suht aikaisin, koska herätys aamulla oli jo seiskalta. Siskon kun piti ehtiä Gosfordista 11:sta lähtevään junaan.
Siispä aamulla kukonlaulun aikaan kamat autoon ja kotio. Nukahdin jo ennenkuin päästiin Lithgown ulkopuolelle, ja nukuin koko matkan kotipihaan asti. Autosta ryömin suoraan sohvalle jatkamaan uniani siksi aikaa, kun Poika kävi viemässä Siskon junalle.
Iltapäivällä käytiin vielä Jamien ja Brendanin kanssa Six Strings -olutpanimolla lounaalla. Oon muistaakseni tuosta paikasta ja sen taivaallisista oluista maininnut aikaisemminkin. On ne vaan hyviä. Tällä kertaa tyydyin ihan vaan yhteen pale aleen ja tummaan chaiolueen. Toi chaiolut oli niiiiiin hyvää. Ruuan kanssa oli jotain hämminkiä ja sen tulo kesti pienen ikuisuuden, mikä vähän harmitti. Tarkoitus kun oli käydä ihan vaan pikalounaalla ja viettää kotipäivä, sen sijaan päädyttiin kuluttamaan tuolla panimolla hyvät kolmisen tuntia. Ruoka oli kuitenkin odottamisen arvoista, ihanat burgerit ja ribsit. Loppupäivä meni sitten ihan vaan sohvannurkassa köllötellen ja Simpsoneita katellen. Kaikesta nukkumisesta huolimatta olin niin poikki, että ryömin peiton alle jo iltakahdeksalta, ja nukuinkin iloisesti kellon ympäri.
Perjantai-ilta meni varsin rauhallisesti. Alunperin meilläkin oli Pojan kanssa tarkoitus mennä tuonne tanssiaisiin, mutta koska liput oli 60 dollaria ja pukukoodina kokopitkä iltapuku, niin päätettiin jättää välistä. Liian kallis paukku, eikä suoraan sanottuna niin kiinnostava muutenkaan. Kyseessä on siis vanha, vanha perinne. Koska mun aivot on vähän solmussa näin aamuisin, niin tässäpä Wikipedian tarjoama selitys asialle. "Aikoinaan nuorten aristokratiaan tai yläluokkaan kuuluvien naisten seurapiireihin astumista sanottiin debytoinniksi. Alkujaan debyytti toteutettiin tanssiaisten tai kutsujen muodossa. "Ensiesiintyminen" oli merkki siitä, että debytantti on saavuttanut aikuisuuden ja debyytissä hänet esiteltiin muodollisesti mahdollisille kosijoille ja näiden perheille." Tuolla kuvio ei niinkään liity yläluokkaan tai seurapiireihin, vaan ihan vaan yhteisöön ylipäätään.
Tanssiaiset jäivät siis meiltä välistä, ja sen sijaan käytiin syömässä Pojan kavereiden kanssa Secret Garden -nimisessä ravintolassa. Aivan ihanat ruuat, ja mikä parasta, BYO, eli bring your own drinks. Tilasin mangolla ja camembert juustolla täytettyä kanaa, ja jälkkäriksi ihan taivaallista suklaamoussea, joka pistettiin pojan kanssa puoliksi. Ruokailun jälkeen jatkettiin iltaa tavallistakin hiljaisemmassa Lithgown keskustassa. Koska suurin osa porukasta oli tanssiaisissa, oli meno niin uskomattoman kuollutta, että luovutettiin suosiolla jo puolenyön maissa.
Seuraava päivä meni pyöriessä Lithgown keskustassa, kun tuo manchild of mine kävi ostamassa kaverinsa kanssa uuden Game Boyn. Lisäksi haettiin halvasta kinkkipaikasta lounas. Iltasella oli taas luvassa olutta ja kavereita, ja tällä kertaa porukkaakin oli liikenteessä vähän enemmän. Workmen's clubin yhteydessä olevassa yökerhohirvityksessä oli one piece -teemailta, ja näitä erinäköiseen jumpsuiteihin pukeutuneita ihmisiä pyörikin sitten ympäri kylää. Court housessa oli yllätävän hyvä meno, kiitos paikallisen coveribändin. Pakko oli kuitenkin lähteä suht aikaisin, koska herätys aamulla oli jo seiskalta. Siskon kun piti ehtiä Gosfordista 11:sta lähtevään junaan.
Siispä aamulla kukonlaulun aikaan kamat autoon ja kotio. Nukahdin jo ennenkuin päästiin Lithgown ulkopuolelle, ja nukuin koko matkan kotipihaan asti. Autosta ryömin suoraan sohvalle jatkamaan uniani siksi aikaa, kun Poika kävi viemässä Siskon junalle.
Iltapäivällä käytiin vielä Jamien ja Brendanin kanssa Six Strings -olutpanimolla lounaalla. Oon muistaakseni tuosta paikasta ja sen taivaallisista oluista maininnut aikaisemminkin. On ne vaan hyviä. Tällä kertaa tyydyin ihan vaan yhteen pale aleen ja tummaan chaiolueen. Toi chaiolut oli niiiiiin hyvää. Ruuan kanssa oli jotain hämminkiä ja sen tulo kesti pienen ikuisuuden, mikä vähän harmitti. Tarkoitus kun oli käydä ihan vaan pikalounaalla ja viettää kotipäivä, sen sijaan päädyttiin kuluttamaan tuolla panimolla hyvät kolmisen tuntia. Ruoka oli kuitenkin odottamisen arvoista, ihanat burgerit ja ribsit. Loppupäivä meni sitten ihan vaan sohvannurkassa köllötellen ja Simpsoneita katellen. Kaikesta nukkumisesta huolimatta olin niin poikki, että ryömin peiton alle jo iltakahdeksalta, ja nukuinkin iloisesti kellon ympäri.
arkea, arkea.
(kirjoitettu 21.5, jostain syystä ei julkaistu)
Enpä oo jaksanut päivittää, kun mitään ihmeitä ei viimeaikoina ole tapahtunut. Pitäis varmaan muuttaa vähän tätä konseptia että tulis kirjoteltua useammin. Tästä jokseenkin samaa kaavaa toistavasta arjesta kun ei paljon kerrottavaa ole. Ihan samanlaista se on kuin Suomessakin. Ehkä pitäis ruveta trendikkäästi kuvailemaan vaikka päivän asuja tai ostosreissujen saldoa. Tosin enpä tiedä kuinka kiinnostavaa olisi katsella kuvia mun ostoksista (tässä tänään ostin leipää, pastaa, pastakastiketta ja paskapaperia. Vaihtelun vuoksi ostin tällä kertaa värikästä paskapaperia entisen valkoisen sijaan, seuraavassa postauksessa kerron, kumpi toimii käytössä paremmin. Lisäksi kerron myös, onko ostamani Dolmio Bolognese parempaa kuin viimeviikkoinen Tomaatti-mozzarellakasitke.) Voisin toki ottaa myös esim. asukuvia. Kuusi seitsemästä on todennäköisesti osastoa löllikset/helvetinrumapyjama. Nojoo. Jotain yritän keksiä kuitenkin.
Ollaan oltu paljon ihan kotona myös viikonloppuisin, koska Gosfordin yöelämän voi tiivistää about kolmeen lauseeseen: Mennään ulos syömään. Mennään hotellille kaljalle. Tullaan kotiin. Vaihtoehtona hotellikaljalle on, että istutaan iltaa Brendanin ja Jamien luona. Tää paikka on viikonloppuisin ihan kuollut, porukka lähtee bailaamaan Terrigaliin, ja mitä sitä porukkaa oon nähnyt niin kiva mutta ei kiitos. Ihan mielelläni lojun hiljaisen pubin nurkassa ja seuraan rugbya ja kyläjuoppojen edesottamuksia.
Talvi tulee vauhdilla, päivät lyhenee, viideltä on jo pimeää. Ja ekaa kertaa on oikeasti välillä kylmä. Kaikkia tuntuu suuresti huvittavan, että minä olen se heikoin lenkki, ja aina ekana valittamassa kylmyydestä. Koska mähän oon Suomesta, mun pitäis olla tottunut. Mutta kun en ole. Palelen helposti ja vihaan kylmää. Asunto on ollut jokseenkin vilpoinen jo jonkin aikaa, mutta mun mitta tuli täyteen pari viikkoa sitten, kun palattiin parin päivän Manlyn reissulta kotiin ja kämpässä oli valehtelematta maksimissaan 15c. Pojan mielestä edes se ei ollut mitenkään paha, mutta mulla palo hermot about sekunnissa ja totesin, että lähden vaikka bussilla kauppaan, mutta se patteri hankitaan nyt. Ajoi se sitten mut onneksi kauppaan, ja nyt tossa keskellä olohuonetta töröttää tommonen uskomattoman ruma, mutta ah, niin ihanasti lämmittävä puhaltava patteri. Nam. en edes halua tietää millanen sähkönkulutus tossa vermeessä on, mutta se ehdottomasti pelasti mun talveni. Poika kattoo kun hullua, kun makoilen ihan ton puhaltimen vieressä. Jotta varmistaisin oman lämpimäänä pysymiseni, ostin myös uskomattoman ruman ja mukavan fleecepyjaman. Se saa mun jumpsuitinkin näyttämään imartelevalta.
Olen edelleen vailla töitä, mikä muuten syö niin pirusti välillä. Yli 30 paikkaan oon CV:n jättänyt, yhdestäkään ei olla oltu yhteydessä. Tuntuu suoraan sanottuna tosi paskalta, vaikka kyllähän sen tiesi, että vaikeaa tulee olemaan. Tuskinpa silti tilanne olisi näin huono, jos olisin Suomessa. Ulkomaalainen on aina ulkomaalainen. Yritän pitää pään pystyssä ja jaksaa etsiä ja hakea, mutta kyllähän se masentaa, kun en pääse edes haastatteluun asti.
Tällä hetkellä koko kylä on jotenkin hiljentynyt. Mun päivät kuluu enemmän ja vähemmän pyöriessä ympäri tätä pikkukaksiota, koska rehellisyyden nimissä täällä ei juurikaan ole mitään tekemistä. Varsinkaan yksin, ja kavereita mulla ei tällä alueella ole. Siispä kotivaimoilen ja koetan kuluttaa aikaa siivoilemalla ja ruuanlaiton parissa. Ensimmäistä kertaa varmaan ikinä mulla on oikeesti siisti koti. Kertoo jotain mun tekemisenpuutteesta. Välillä hyppään bussiin ja painelen Erina Fairin ostoskeskukseen kuluttamaan aikaa, mutta sekin on vähän turhaa kun rahaa mihinkään ylimääräiseen ei nyt ole, kun ei ole tulonlähdettäkään. Poika on töissä matkoineen 13h, eli meidän yhteinen aika viikolla on aika olematon. Pitkiä on mun päivät.
Vähän on siis matalalentoa tämä homma aina välillä, ja viimeaikoina on kyllä ollut semmonen olo, että oispa jees olla Suomessa. Mulla ei onneksi ollut mitään odotuksia koko homman suhteen, ts. en tullut tänne reppu selässä vuosikausia asiasta haaveiltuani ja olettanut tän olevan joku onnen kaukoranta, johon laineet liplattaa. Ois meinaan aikamoinen pudotus todellisuuteen. Helppoa kun ei tunnu olevan noilla reppureissaajillakaan, töistä on helvetillinen kilpailu, ja kusettajia ja hyväksikäyttöä etenkin farmityön puolella tuntuu olevan paljon. Mä olen enemmän ja vähemmän sidottuna tähän yhteen paikkaan, ainakin nyt toistaiseksi. Mulla ei itse Australiaan ollut mikään hinku tulla, enkä täällä ilman Poikaa edes olisi. Sen kummemmin en ala ihmissuhteitani näin julkisesti setvimään, mutta sen uskallan sanoa, että vaikka oleminen täällä onkin välillä hankalaa, en silti voisi olla onnellisempi. Uskon että tää tästä vielä iloksi muuttuu, toi kärsivällisyys ei vaan koskaan ole ollut niitä mun vahvoja puolia, ja välillä turhauttaa kun asiat ei järjesty kaikkihetinyt.
Enpä oo jaksanut päivittää, kun mitään ihmeitä ei viimeaikoina ole tapahtunut. Pitäis varmaan muuttaa vähän tätä konseptia että tulis kirjoteltua useammin. Tästä jokseenkin samaa kaavaa toistavasta arjesta kun ei paljon kerrottavaa ole. Ihan samanlaista se on kuin Suomessakin. Ehkä pitäis ruveta trendikkäästi kuvailemaan vaikka päivän asuja tai ostosreissujen saldoa. Tosin enpä tiedä kuinka kiinnostavaa olisi katsella kuvia mun ostoksista (tässä tänään ostin leipää, pastaa, pastakastiketta ja paskapaperia. Vaihtelun vuoksi ostin tällä kertaa värikästä paskapaperia entisen valkoisen sijaan, seuraavassa postauksessa kerron, kumpi toimii käytössä paremmin. Lisäksi kerron myös, onko ostamani Dolmio Bolognese parempaa kuin viimeviikkoinen Tomaatti-mozzarellakasitke.) Voisin toki ottaa myös esim. asukuvia. Kuusi seitsemästä on todennäköisesti osastoa löllikset/helvetinrumapyjama. Nojoo. Jotain yritän keksiä kuitenkin.
Ollaan oltu paljon ihan kotona myös viikonloppuisin, koska Gosfordin yöelämän voi tiivistää about kolmeen lauseeseen: Mennään ulos syömään. Mennään hotellille kaljalle. Tullaan kotiin. Vaihtoehtona hotellikaljalle on, että istutaan iltaa Brendanin ja Jamien luona. Tää paikka on viikonloppuisin ihan kuollut, porukka lähtee bailaamaan Terrigaliin, ja mitä sitä porukkaa oon nähnyt niin kiva mutta ei kiitos. Ihan mielelläni lojun hiljaisen pubin nurkassa ja seuraan rugbya ja kyläjuoppojen edesottamuksia.
Talvi tulee vauhdilla, päivät lyhenee, viideltä on jo pimeää. Ja ekaa kertaa on oikeasti välillä kylmä. Kaikkia tuntuu suuresti huvittavan, että minä olen se heikoin lenkki, ja aina ekana valittamassa kylmyydestä. Koska mähän oon Suomesta, mun pitäis olla tottunut. Mutta kun en ole. Palelen helposti ja vihaan kylmää. Asunto on ollut jokseenkin vilpoinen jo jonkin aikaa, mutta mun mitta tuli täyteen pari viikkoa sitten, kun palattiin parin päivän Manlyn reissulta kotiin ja kämpässä oli valehtelematta maksimissaan 15c. Pojan mielestä edes se ei ollut mitenkään paha, mutta mulla palo hermot about sekunnissa ja totesin, että lähden vaikka bussilla kauppaan, mutta se patteri hankitaan nyt. Ajoi se sitten mut onneksi kauppaan, ja nyt tossa keskellä olohuonetta töröttää tommonen uskomattoman ruma, mutta ah, niin ihanasti lämmittävä puhaltava patteri. Nam. en edes halua tietää millanen sähkönkulutus tossa vermeessä on, mutta se ehdottomasti pelasti mun talveni. Poika kattoo kun hullua, kun makoilen ihan ton puhaltimen vieressä. Jotta varmistaisin oman lämpimäänä pysymiseni, ostin myös uskomattoman ruman ja mukavan fleecepyjaman. Se saa mun jumpsuitinkin näyttämään imartelevalta.
Olen edelleen vailla töitä, mikä muuten syö niin pirusti välillä. Yli 30 paikkaan oon CV:n jättänyt, yhdestäkään ei olla oltu yhteydessä. Tuntuu suoraan sanottuna tosi paskalta, vaikka kyllähän sen tiesi, että vaikeaa tulee olemaan. Tuskinpa silti tilanne olisi näin huono, jos olisin Suomessa. Ulkomaalainen on aina ulkomaalainen. Yritän pitää pään pystyssä ja jaksaa etsiä ja hakea, mutta kyllähän se masentaa, kun en pääse edes haastatteluun asti.
Tällä hetkellä koko kylä on jotenkin hiljentynyt. Mun päivät kuluu enemmän ja vähemmän pyöriessä ympäri tätä pikkukaksiota, koska rehellisyyden nimissä täällä ei juurikaan ole mitään tekemistä. Varsinkaan yksin, ja kavereita mulla ei tällä alueella ole. Siispä kotivaimoilen ja koetan kuluttaa aikaa siivoilemalla ja ruuanlaiton parissa. Ensimmäistä kertaa varmaan ikinä mulla on oikeesti siisti koti. Kertoo jotain mun tekemisenpuutteesta. Välillä hyppään bussiin ja painelen Erina Fairin ostoskeskukseen kuluttamaan aikaa, mutta sekin on vähän turhaa kun rahaa mihinkään ylimääräiseen ei nyt ole, kun ei ole tulonlähdettäkään. Poika on töissä matkoineen 13h, eli meidän yhteinen aika viikolla on aika olematon. Pitkiä on mun päivät.
Vähän on siis matalalentoa tämä homma aina välillä, ja viimeaikoina on kyllä ollut semmonen olo, että oispa jees olla Suomessa. Mulla ei onneksi ollut mitään odotuksia koko homman suhteen, ts. en tullut tänne reppu selässä vuosikausia asiasta haaveiltuani ja olettanut tän olevan joku onnen kaukoranta, johon laineet liplattaa. Ois meinaan aikamoinen pudotus todellisuuteen. Helppoa kun ei tunnu olevan noilla reppureissaajillakaan, töistä on helvetillinen kilpailu, ja kusettajia ja hyväksikäyttöä etenkin farmityön puolella tuntuu olevan paljon. Mä olen enemmän ja vähemmän sidottuna tähän yhteen paikkaan, ainakin nyt toistaiseksi. Mulla ei itse Australiaan ollut mikään hinku tulla, enkä täällä ilman Poikaa edes olisi. Sen kummemmin en ala ihmissuhteitani näin julkisesti setvimään, mutta sen uskallan sanoa, että vaikka oleminen täällä onkin välillä hankalaa, en silti voisi olla onnellisempi. Uskon että tää tästä vielä iloksi muuttuu, toi kärsivällisyys ei vaan koskaan ole ollut niitä mun vahvoja puolia, ja välillä turhauttaa kun asiat ei järjesty kaikkihetinyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)