hankala viikko.

Tää mun päivitysintoni näköjään laski samantien. Ei vaan. Mitään ei vaan oikeesti ole tapahtunut. Samaa odottelua. Skype toimii hävyttömän huonosti, mikä turhauttaa aivan uskomattoman paljon. Mutta sentään Poika hommasi uuden puhelimen, niin nyt pystyy jutella skypen kautta koska vaan.

Tää viikko on ollut jotenkin tahmea. Semmonen tasaisen tappava vitutus. Onneksi jäi töiden puolestakin kolmipäiväiseksi, en olisi enempää jaksanutkaan.

Kaipa se on tämä epämääräinen odottelu, kun mitään ei oikein voi tehdä, ja kaikki vähän jännittää, ja tietyt asiat kuitenkin pelottaakin. Kun vain jo pääsisi lähtemään, niin sitten se ois siinä. ei muuta kun sopeutumaan uuteen kuvioon. Nyt sitä päässänsä pähkäilee koko sopeutumista jo ennenkuin edes tarkalleen tietää mihin päätyy.

Ja siis tosiaan mun pelkotilat tällähetkellä on sitä luokkaa että huh. Tämmösenä perusnegatiivisena ihmisenä oon about varma, että joku vielä kusee tässä kintuille, ja jään tyyliin tulliin ja mut käännytetään maasta mun tuliaissalmiakkien takia. Siis ihan oikeesti. Näkisin varmaan painajaisia jostain Australian Rajalla -ohjelmasta, jos ylipäätään antaisin itselleni luvan sitä katsoa. En muuten anna. En ole oikeastikaan varma viittinkö tuoda maahan mitään. En jaksaisi yhtään ylimääräistä sompailua. Nuo rajamuodollisuudet tuolla toisessa päässä on pikkasen kinkkisemmät kuin meillä Helsinki-Vantaalla. Onneksi sentään on kokemusta jo USA:n rajalta, mikä tuntui 16 vuotiaana yksin matkustaessa sikakuumottavalta(se maahantulovirkailija oli oikeesti pelottava!) ei tämä sentään yhä paha paikka ole.

Käytännössähän homma vissiin menee semmosella kaavalla, että koneessa täytetään maahantulokortti, jossa kysellään maahantulon syytä, mistä tuut, kauan olet jne(kai?) Ja sitten..onko tullattavaa. En ole jaksanut niitä tullikuvioita sen tarkemmin katsoa, mutta aika tarkkoja tuntuvat olevan kaikesta. Eli vähemmällä pääsee kun ruksaa korttiin yes, jos vähänkään se tuliaiskossu ja buranapaketti siellä laukussa mietityttää. Rapsahtaa meinaan melkoiset sakot, jos et tavaroita ilmota ja jäät kiinni. Sitten koneesta päästyäsi painelet passintarkastukseen, jossa joku skannaa sun passin, kysyy missä helvetissä on Suomi, ja toivon mukaan näkee koneelta että sun viisumi on ok. Sit laukku hihnalta kantoon ja seuraavaan jonoon, joka valikoituu käsittääkseni sen mukaan, onko sulla sitä tullattavaa vaiko ei. Seuraavalla etapilla joka tapauksessa kamat läpivalaistaan(myös ne ei tullattavat) ja tarvittaessa sitten kaivellaan ne tullattavat kamat sieltä kassista ja näytetään siihen sedälle tai tädille, jotka sitten päättää saatko ne kamat maahan tuoda vaiko et. Ja sit se oliskin vissiin siinä. Welcome to Australia.

Tämmösen kuvan mä olen noista rajakuvioista saanut. Aika monta ehkää ja jossittelua, joten älkööt kukaan nyt näihin ohjeisiin sokeasti luottako. En halua sen enempää itseäni hermostuttaa (tommoset viralliset systeemit on mulle ihan kauhistus), joten en ajatellut tämän yksityiskohtaisemmin noista rajamuodollisuuksista edes ottaa selvää.

Olipas sekava ja tyhjää täynnä oleva kirjoitus. Ens kerralla tsemppaan ja kirjotan jotain vähän järkevämpää. Mun pää vaan lyö ihan tyhjää, on lyönyt koko viikon. Syytän D vitamiinin puutosta, mun tekoauringot meinaan loppu viikonloppuna.

AINIIN! Tein tämmösen pienimuotoisen testin tänään, kun lajittelin mun vaatteita. So far so good! Sain punnittua noin 80% mukaan lähtevistä kamoista, ja tadaa! Ne painoi vaan 14kg!!! Ehkäpä voin siis ostaa ne yhdet tarjousballerinat, joihin eilen törmäsin.......

Nyt pistän aivot narikkaan, keitän kupin teetä ja jään odottelemaan illan Skypeä.

Matkatavarapähkäilyä, osa 1 (jatkoa seuraa..varmasti paljon)

Viikonloppuna oli tarkoitus koeponnistaa laukku...(okei, laukut...Ja miten niin muka olen yli-innokas?). No, se sitten kuitenkin jäi. Jonnekin yleisen vitutuksen ja saamattomuuden jalkoihin. Ja toisaalta, jos sen olisi tehnyt jo nyt, niin olisi taas yksi asia vähemmän tehtävänä, yksi asia vähemmän millä tappaa aikaa.

Mutta joo. Tällä kertaa tosiaan tahdon ja aijon olla tuon matkatavara-asian kanssa ajoissa, Unkarin reissulle nimittäin pakkasin lähtöä edeltävänä yönä, ja niinhän siinä kävi että hätä tuli, ja ylipainomaksut paukkui. Nyt ainakin tunnen olevani jokseenkin selvemmillä vesillä siitä mitä haluan, ja ennenkaikkea mitä TARVITSEN mukaani(tästä tarpeellisuuspuolesta meillä on tuon miehen kanssa hieman eri näkemykset...Mun mielestä se New South Walesin talvi ,kuulostaa ihan riittävän talvelta, että mukaan kannattais ottaa esim. villasukat), mutta silti. 23kg tuntuu surkean vähältä, etenkin kun mun jättimäinen Samsonite painaa jo tyhjänäkin varmaan muutaman kilon. Sen jättisamsoniten lisäksi suunnitelmissa on survoa 8kg edestä käsimatkatavaraa lentolaukkuun, läppärilaukkuun kaikki paperit ja kirjat, ja takki sekä painavin mukaan tuleva neule saavat luvan kulkea harteilla. Ja muutenkin, aijon pistää ne painavimmat vaatteet sieltä matkalaukusta ihan suosiolla päälle.

Näin. Kuten näkyy, mulla on aivan_liikaa_aikaa_suunnitella. Jollain se mieli on pidettävä virkeenä, vaikka sitten sillä että penkoo vaatekaappiaan viis viikkoa ennen lähtöä ja miettii mitä sieltä sitten mukaansa pakkaa. Tästä aiheesta tulee varmasti vielä juttua, todennäköisesti viimeistään silloin, kun ensimmäisen kerran totean että helvetti, ei nää kaikki vaan mahdu.

Niin muuten. Olis ehkä kannattanu lukea ne lentoja koskevat pikkupräntit kahteen kertaan. Silloin lentoja varatessani, antoi Kilroy travels kaksi edullista vaihtoehtoa. Toinen(jonka päädyin ottamaan) oli Cathay Pacificin lento, hintaa 680e(vakuutuksineen rapiat 700e), lentoaika vajaa 28h ja vaihdot Damissa ja Honkkarissa. Toinen vaihtoehto oli noin 100e kalliimpi Finnair, joka olisi ollut hiukan nopeampi(22h), ja vain yhdellä vaihdolla Singaporessa. No, ajattelin siinä että säästänpä nyt kuitenkin senkin satasen, ja lennän halvimmalla mahdollisella.... Nyt uudelleen katsottuani, olisi tuolle Finskin lennolle saanut ottaa 2(!!!!!) 23kg painavaa matkatavaraa!! Ja Cathayn rajoitus on 1x23kg, ylipainomaksut 60e/kg........ Että jos ei pakkaa kieli keskellä suuta, niin äkkiä tulee lennolle lisää hintaa. Mutta kyllä harmittaa, ihan todella. Ei sillä, että mä olisin täältä ollut roudaamassa sitä sallittua 46 kiloa tavaraa(.....), mutta olisihan tuo antanut valtavasti lisää joustoa. Nyt joutuu arpomaan pakkaako mukaan salmiakkia ja tuliaisviinoja, vai vielä yhdet kengät ja pari paitaa. Elämäni suuret dilemmat.

Muuten se viikonloppu oli ja meni, Skypet kutistui lopulta pe-la aamuyöhön(siis siihen, kun könysin baarista kotiin), sunnuntaiaamuun(jolloin sekä netti että Skype pätkivät niin pahasti, ettei mistään tullut mitään) ja sunnuntai-iltaan(jolloin oli niin myöhä, että mun oli mentävä nukkumaan melkein heti). Vaikka ehkä ptäisi jo olla innoissaan siitä että kohta tääkin on ohi, niin kyllä se vaan silti uskomattoman paljon myös turhauttaa ja vituttaa. Edelleen. Kun koko viikko on mennyt muutaman tekstiviestin varassa, ja silloin kun vihdoin ehtisi jutella, kusee yhteydet, toiselle tuleekin estettä tai mitä tahansa, niin onhan se monesti itku melko lähellä, ja läppäri olisi varmaan jo lentänyt sinne seinään, jos se ei tosiaan olisi lähestulkoon ainut yhteydenpitoväline(lukuunottamatta jotain 2e/minuutti kaukopuheluita) silloinkin, kun se toimii päin helvettiä. Tän viikon osalta ei taas tiedä milloin ehtii edes jutella. Ehkä perjantaina. Siihen asti ei auta kuin koittaa taas pitää ajatukset muualla ja mieli pirteenä. Tän päivän suoritus kummankaan osa-alueen suhteen ei sujunut mitenkään vahvasti.

np. Husky Rescue - Wind in the willows

39 päivää.

Alunperin mun oli tarkoitus aloittaa tää vasta päästyäni virallisesti ja turvallisesti Australian kamaralle, mutta koska tää lähtö kaikkine valmisteluineen on aikamoinen rumba ja lisäksi tunteet myllertää aikalailla, niin päätin aloittaa tän jo nyt. Olkoon tämä mulle henkireikä lähtövalmisteluiden, tunnemylläkän, paskasti toimivan Skypen ja ikävän keskellä. Ensimmäiset postaukset tulevat siis ihan kotoistasta Suomesta, ja todennäköisesti käsittelevät joko a) mun yleistä jännitystä, turhautumista ja paniikkia, b) mun yleistä jännitystä, turhautumista ja paniikkia tai  c) mun yleistä jännitystä, turhautumista ja paniikkia. Kielellinen ilmaisu on mallia "mitä ikinä päässäni liikkukaan", eli mitään kieliopillista riemuvoittoa tästä ei tule.

Näin loistavan esipuheen jälkeen itse asiaan. Minä olen Ninni, 25 -vuotias vantaalaistyttö. Elämä pyörii duunin, koirien, treenaamisen ja kavereiden ympärillä. Varsin tavallista siis. Viime vuonna vietin viitisen kuukautta unkarissa, ja tämän reissun seurauksena olen nyt lähdössä vuodeksi Australiaan. Miten tähän päädyttiin olkoon erillisen postauksen aihe, mutta taustalla on se tavallinen tarina. Boy meets girl. Ja koska välimatkaa on rapiat 15000 kilometriä niin selväähän se on, että hommaan mahtuu pari muuttujaa. Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että mulla on viisumi ja lentoliput lapasessa(tai siis sähköpostissa), ja lähtöön aikaa 39 päivää. Tämä tulee sitten joskus olemaan jonkinmoinen reissublogi, jota päivitän silloin kun siltä tuntuu. Siihen asti tänne tulee mietteitä lähtöön liittyen. Kuvia tulee sitten myöhemmin, tai voin mä toki johonkin yhdeksän tunnin aikaeron hankaluutta käsittelevään tekstiin lisätä tunnelmakuvaa koirankakkaisesta lumihangesta. Blogin ulkoasuakin muutan parempaan suuntaan sitten kun (jos) jaksan.

Tämä olkoon nyt tässä. Seuraava kirjoitus on sitten aiheesta X, jonka keksin sitten joskus. Cheers!