Satunnaisia mietteitä ja huomioita ensimmäisen viikon jälkeen

Noniin. Ensimmäinen viikko täällä kengurumaassa alkaa olla purkissa, ja ajattelin kirjoitella vähän niistä fiiliksistä ja huomioista, mitä tässä ajassa on noussut esiin.

Ihan ensinäkin luonto. Se on juuri niin hengästyttävän kaunis kuin puhutaan. Kirkas meri, rannat, ja kaupungin ulkopuolella levittäytyvät, huikaisevan korkeat gumtree(kumipuu?) ja eukalyptusmetsät vetää tällasen korpikuuseen tottuneen suomitytön aika hiljaiseksi, enkä jaksa olla fiilistelemättä talon seinustalla kasvavaa, banaanipuulta näyttävää köynnöstä sun muita eksoottisia kukkia ja puskia. Täällä myös näkyy valtavasti enemmän tähtiä kuin pohjoisella pallonpuoliskolla, ja kaupungin valoista huolimatta esim. linnunrata erottuu selvästi. Tähtitaivas on myös varsin erinäköinen,  ja kotoisan Otavan sijasta täällä loistaa aussilippuunkin ikuistettu Etelän risti.

Kakaduja ja jotain pieniä, tosi värikkäitä ja veikeännäköisiä papukaijoja näkee täällä yhtä usein kuin kotisuomessa talitinttejä, ja rannalla saattaa lokkien lisäksi hengailla pelikaaneja. Puistoissa lokkien ja pulujen lisäksi saattaa riesaksi saada muutaman Ibiksen, ne on semmosia veikeännäköisiä mutta jokseenkin kärttyisiä ja ahneita lintuja. Muihin eläimiin en toistaiseksi ole törmännyt, ellei sitten lasketa niitä satunnaisia nurkissa pyöriviä, oksettavankokoisia torakoita. Torakoita täällä tosiaan vilisee,  ja niitä löytyy yhtälailla luksusasuntojen kuin peruskotienkin nurkista. Needless to say, tämä ötökkäkammoinen pöllyttää lakanat ja tyynyt, ja tarkistaa kaikki nurkat joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Jos ei pelkästään torakoiden, niin myös vähemmän kivojen vieraiden eli hämppisten varalta. Toistaiseksi saldona on vain nelisen torakkaa, mutta en halua ottaa riskiä, että pötköttelisin joku yö jonkun funnelwebin tai huntsmanin vieressä. Poikaa naurattaa mun hysteerisyys, mua ei. En pelkää mitään muuta niin paljon kuin hämähäkkejä ja muita hyönteisiä. Tätä kirjottaessa meille yrittää kovasti tunkea joku yltiösosiaalinen sisilisko. Niitäkin on paljon, mutta ne on ihan jees koska ne syö hämppiksiä. Lupaan tehdä oman paskahalvauspäivityksen, kunhan törmään ensimmäiseen hämähäkkiin.

Ilmasto. Kostea, nihkeä ja kuuma. Lämpötila ei enää vedä vertoja kesäkeleille, vaan pyörii siedettävissä 25-30c lukemissa. Iltaisin kaipaa jo pitkähihaista melkoisen voimakkaan merituulen ansiosta. Ilma on semmonen kosteannihkeä, äiti kuvailisi lehmän henkäykseksi. Käyt suihkussa, ja siihen mennessä kun oot kuivannut itsesi, on iho jo uudestaan nihkeä. Hiukset tuntuu jatkuvasti likaisilta ja tahmaisilta. En tiedä onko se tämä ilmasto, vai erilainen vesi, mutta hiukset tuntuu tosi ällöltä. Surffitukka on päivän look, halusit tai et. Ilmastointia ei peruskämpissä ole, joten sama kosteanlämmin ja lähmäinen olo seuraa iloisesti mukana päivin ja öin. Ja se aurinko. Se polttaa. Ja ihan eri tavalla kuin missään muualla, kiitos ohentuneen otsonikerroksen. Ensimmäiset rusketusrajat tuli jo pelkästään autossa istuessa ja parkkipaikalta kauppaan kävellessä. Minä joka en pala helposti, iskin reilun kerroksen kakskymppistä Hawaiian Tropicia iholle ja painuin rannalle, kahden tunnin jälkeen lopputulos ei ollut se kiva päivetys sävyä kullanruskea, vaan huutavan palanut iho, jonka sävy oli jossain irkkuturistin ja ihosyövän välillä. Siihen päälle päivä Sydneyn keskustassa, ja voin sanoa, etten ole vuosiin palanut näin pahasti. Ihosyöpä onkin täällä yleisempi kuin missään, ja arviolta joka kolmas onnellinen aussi sen jossain vaiheessa riesakseen saa.

Pientä kulttuurishokkia on ollut ilmassa yllättävän monen asian suhteen, ja vaikka kuinka yritän ajatella että maassa maan tavalla, tulee niille tavoille tottuminen varmasti viemään aikansa. Ensinäkin kieli. En olisi ikinä uskonut omilla englanninkielentaidoillani törmääväni tällaiseen kielimuuriin, mutta toisin kävi. Täällä puhutaan paljon ja nopeasti, ja käytetään paljon fraaseja, sanoja ja sanontoja, joihin ei muualla törmää. Lisäksi sanoja lyhennellään surutta. Tähän päälle melkoisen voimakas aksentti, ja olenkin useammin kuin kerran ollut aivan hukassa yrittäessäni ymmärtää mitä mulle puhutaan. Ihmiset on kuitenkin todella, todella ystävällisiä, mikä jaksaa suomalaiseen sisäänpäin kääntyneisyyteen tottunutta ilostuttaa. Enkä nyt tarkoita pelkkää small talkia, vaan jotenkin semmoista yleistä hyväntuulista ja avuliasta mentaliteettia mikä täällä vallitsee. No worries ja niin edelleen. Tällä no worries –mentaliteetilla on toki kääntöpuolensa. Asiat ei aina nimittäin suju ihan skandinaavisen tarkasti, vaan pikemminkin eteläeurooppalaisen kaoottisesti. First thing in the morning voi aivan hyvin tarkoittaa puoli kahta iltapäivällä kuten meidän jääkaapintoimittajan mielestä, ja esim. asunnon saaminen tosiaan voi olla varsin työlästä, kun näytöt on miten sattuu ja osa asunnoista jotka on listattu netissä on todellisuudessa jo menneet jne. Mutta no worries. Kaikki toimii lopulta jotenkin ja se riittää. Poika onkin sanonut, että mun pitää opetella löysäämään ja nauttimaan elämästä, että stressaan kuulemma ihan liikaa.

Täällä kaupat ruokakauppoja myöten menee kiinni torstaita lukuun ottamatta siinä viiden ja seitsemän välillä. Tämä siis myös isoissa kaupungeissa. En tiedä miksi, kaipa ne haluaa myyjienkin voivan nauttia elämästä.

Ruoka. Voi luoja. Se on vaan niiiin hyvää. Kallista, mutta hyvää. Kaikki hedelmät ja vihannekset on paikallisia, ja eron kyllä huomaa. Voisin elää näillä mangoilla, rypäleillä, persikoilla, avokadoilla ja muilla herkuilla  ympäri vuoden. Grillaus on täällä tosi suosittua, puistoissa onkin yleisiä grillejä ja picnicpöytiä. Tähän mennessä olen maistanut jo kengurua, oli muuten hyvää. Muistutti ehkä vähän hirvenlihaa, paljon makua ja vähän rasvaa. Aasialaista ruokaa saa varmaan joka ikisestä tuppukylästä, ja se on jotain ihan muuta kuin se eurokinkki johon Suomessa ja muualla Euroopassa on tottunut. Sushi on täällä halpaa kuin saippua, mikä ilahduttaa mua suuresti. Kokonaisia rullia saa kahdella-kolmella dollarilla, ja parista sellasesta tulee päivän sushikiintiö kyllä jo ilosesti täyteen. Pitää alkaa urheilla ja äkkiä, ennenkuin pullistun kuin rantapallo.

Juomakulttuurista en vielä yhden viikonlopun perusteella osaa paljoakaan sanoa. Täällä juodaan paljon, mutta se on enemmän sellaista tissuttelua, koska baareissa ollaan uskomattoman tiukkoja. näkyvästi humalassa et saa olla. Piste. Täällä et välttämättä pääse neljän kaljan jälkeen sisään, ja pihalle lentää uskomattoman helposti, usein ilman sen kummempaa syytä. Se ei siis ole mikään poikkeus, pikemminkin sääntö. Suomalaista jaksaa hämmästyttää. Voin ihan rehellisesti sanoa, että sellaisessa kunnossa, jossa normaalisti olen mennessäni baariin suomessa, en täällä todennäköisesti pääsisi sisään yhtään mihinkään.

Hintataso täällä on…Noh. ei niin korkea kuin pelkäsin, mutta onhan täällä aivan helvetin kallista. Sitä kalleuden tunnetta lisää vielä se, että yksi euro on noin 1,20AUD. Se mitä kotona saat ruokakaupasta neljälläkympillä, maksaa täällä noin 60e. Alkoholi on reippaasti kalliimpaa, noin 6aud/tuoppi…Mutta kun se tuoppi on kooltaan 0,33ml kotoisan puolen litran sijaan, niin illalle tulee äkkiä hintaa. Viinipullo on suunnilleen 10AUD, tosin halvemmallakin pääsee. Olut maksaa noin 10-15AUD/sikspäkki, ja lava noin 30-40AUD.  Tupakointia täällä ei tosiaan tueta, kaikki askit on yksivärisen vihreitä, varustettuna kivoilla keuhkosyöpäkuvilla, aski maksaa 20AUD.

Siinäpä jotain sekalaisia mietteitä. Uskoisin viihtyväni täällä varsin hyvin, jahka tuo vähän ruostunut englanti alkaa sujumaan, ja saan enemmän kavereita. Tätä paikkaa on vaikeaa olla rakastamatta, ja tällä hetkellä olo on kaikin puolin varsin onnellinen.

 Koetan saada lisättyä tänne myös kuvia, nyt on vähän paremmat mahdollisuudet opetella nää bloggerin salat, kun saatiin oma netti.