Siitä asti kun varmistui mun lähtöni Aussilaan, olen odottanyt yhtä asiaa. Rugbya. Rugbykärpänen puri jo kotisuomessa, jossa laji on kuitenkin vielä tuntematon ja kuviot todella pienet(mutta sitäkin asialle omistauneemmat!).
Olin siis lievästi järkyttynyt tajuttuani, että päädyin yhteen niistä helvetin harvoista kaupungeista jossa on ammattilais jalkapallotiimi, muttei ammatilaisrugbya. WTF. Vain mun tuurilla. Eurooppalainen jalkapallohan on täällä jokseenkin pieni juttu rugbyyn ja aussifudikseen verratuna, mutta koska meitä lähinnä oleva ammatilaisrugbyjoukkue on Sydneyssä, pitää ihmisten innostua jostain. Vaikka väkisin. Siispä täällä rakastetaan jalkapalloa ja Central Coast Marinersia. Poika selittikin, että mikäli tällä alueella olisi yksikin rugby league joukkue, ei jalkapallo kiinnostaisi ketään. Onneksi tuolla meidänkin Blue Tongue stadionilla pelataan silloin tällöin myös NRL(National Rugby League) pelejä, ja jalkapallokausikin on ohi(jes).
Menipäs monimutkaiseksi. Täällä siis jalkapallosta puhuttaessa pitää tietää asianyhteys. Jalkapalloksi kun kutsutaan niin eurooppalaista jalkapalloa, jenkkifudista, NRL(National Rugby League):aa, union rugbya kuin AFL(Aussie rules football):aakin.
Olenkin siis ollut enemmän kuin täpinöissäni tänne päästyäni, täällä kun rugbya tulee joka tuutista. Vähenee muuten kummasti perheriidat, kun sama urheilulaji kiinnostaa molempia. Onpa käynyt niinkin, että minä olen halunnut pubiin seuraamaan peliä enemmän kuin tuo toinen puolisko, jos hyvä peli ei ole kotitelkkarista näkynyt. Unionia kun näkyy vain maksukanavilla ja meillä ei niitä ole. Ei sillä, paremman puutteessa seuraan liigaa ihan tyytyväisenä, ja torstai-illan fudiksesta kotisohvalla muutaman hyvän oluen kanssa onkin muodostunut semmonen vakkari-viikonlopunaloitusrituaali. Meillä kannatetaan Parramatta Eelsia ja ehkä vähän myös Manly-Warringah Sea Eaglesia. Enimmäkseen homma menee kuitenkin niin, että katotaan mitä sattuu näkymään ja valitaan jompi kumpi joukkue, jota sitten kannatetaan.
Yksi iso toive toteutui, kun pääsin seuraamaan peliä ihan livenä. Perjantaina otimme suunnaksi Manlyn, tarkemmin sanottuna Brookvale Ovalin, Sea Eaglesin kotistadionin, jossa Manly otti yhteen South Sydney Rabbitohsin kanssa.
Australialaiseen tapaan hommat sujuivat taas vaihteeksi vähän sinnepäin, ja yleisen haahuilun seurauksena allekirjoittaneen otsasuoni pullotti jo ennenkuin edes päästiin stadionille. Onneksi sentään saatiin taksi nopeasti ja oltiin perillä suht ajoissa. Ostettiin liput, jonka jälkeen taas yleistä haahuilua ja ihmettelyä, että mitäs syödään. Viereisessä mäkkärissä oli arvatenkin aivan helvetillinen jono, mutta koska stadionilla olisi jonot joka tapauksessa ja ruokakin huonompaa, päädyimme Mäkkiin jonon jatkoksi. Pikainen ruokailu ja vihdoin päästiin itse stadionille.
Tässä kohta odottikin sitten seuraava yllätys. Meillä ei nimittäin ollut istumapaikkoja. Katsomohan toki oli olemassa, mutta kuulemma nurmikkopaikat on ne missä tunnelma on aidoimmillaan. Mjahas. Ok. Hirveen kiva, mutta siinä vaiheessa kun päästiin kaljateltan kilometrijonosta pois, oli nurmikko jo aivan amuttu täyteen enemmän ja vähemmän päissään olevia ihmisiä, ja näkyvyys kentälle nolla. Tarkoitus toki oli olla ajoissa, jotta ehdittäisiin ryysiksen alta pois ja mahduttaisiin istumaan jollekin kusiselle ruoholäntille, mutta paikalliseen tapaan näin ei toki tapahtunut. Että no worries vaan, seistään sitten. Neljän lämpimän kaljatökin kanssa keskellä ihmismassaa. Jee. Tässä kohtaa kiristi jo sen verran päätä, että huomautin pojille vähän vähemmän ystävällisesti, että mitähän helvettiä, sattuiko kukaan muistamaan että tultiin tänne ensisijaisesti seuraamaan peliä, ei juomaan lämmintä ja vetistä kaljaa(josta puolet läikkyy syliin anyway, kun jokapuolella tönitään) ja katsomaan edessä seisovan äijälauman takaraivoja. Aikamme haahuiltiin, kunnes lopulta löydettiin paikka josta näkyi ainakin lähes koko kenttä. Pikkuhiljaa omatkin fiilikset parani, kun pystyi kunnolla seuraamaan peliä.
 |
| Pullanaama edustaa |
Täällä näköjään se itse peli on sivuseikka. Täällä vedetään ne oman joukkueen fanikamat päälle ja lähdetään porukalla juomaan kaljaa. Jossain sitten joku pelaa jotain peliäkin vissiin välillä. Ei ihan sitä mihin on lätkäkaukalossa tottunut. Tunnelmaa ja ääntä kuitenkin riitti loppuunmyydyllä stadionilla. Yksi tappelu ja muutama vähän roisimpi tällikin nähtiin. Tiukan pelin jälkeen Manly joutui taipumaan pistein 12-20.
Kotimatka olikin taas vaihteeksi vähän työn ja tuskan takana, kun 20 000 ihmistä purkautui ulos stadionilta samaan aikaan. Toki tarkoitus oli lähteä pari minuuttia ennen pelin loppua, mutta eihän se nyt taas ihan niin mennyt ja päädyttiin sinne tungokseen ihmettelmään, että milläs täältä pääsee pois. Mulla lopulta paloi hihat poikien saamattomuuteen ja ilmoitin, että lähden kävelemään kohti Manlya ja otan käsipystytaksin, muut voivat mun puolesta vaikka kävellä koko matkan. Lopulta ne kuitenkin seurasivat ja taksikin saatiin jo muutaman sadan metrin päästä stadionista.
Kaikesta hermoilustani huolimatta tämä ei todellakaan tule jäämään mun viimeiseksi livepeliksi, oli ne isot pojat meinaan sen verran taitavia. Ensi kerralla vaan aikaisemmin liikkeelle ja enemmän suunnitelua, niin pysyy mun skandinaaviset herkät hermotkin kurissa. Talvella muuten pääsen kattomaan State Of Origin -peliä, jota odotan ihan into piukkana jo nyt.
Tää maa on kyllä uskomattioman kaoottinen aina välillä. Jotenkin se ristiriita tän yleisen hälläväliä -kultuurin ja toisaalta todella tiukkojen lakien välillä ei vaan mahdu mun päähän. Ja tää no worries -meininki vaatii kyllä totuttelua varmaan vielä pitkään. Ja minä kun luulin olevani organisointikyvytön, laiska, saamaton ja haahuilija. Täällä mä olen näköjään se nipottaja.
Kuka olisi uskonut.
